Drinkkejä joulun odotukseen

Pikkujouluaika on parhaillaan kuumimmillaan ja sitä jatkuu aina tuonne joulun tietämille saakka. Jotkut kiireisimmät viettävät pikkujoulujaan vasta tammikuussa, mutta oikeastihan aika on juuri nyt marras- joulukuun molemmin puolin.

Joulun odotukseen sopivat perinteisesti erilaiset glögit ja muut lämpimät juomat kuten kaakaot. Glögiä maustetaan erittäin usein manteleilla ja rusinoilla, jotkut käyttävät myös kanelia. Myös inkivääri ja neilikka ovat suosittuja mausteita. Usein glögiin lisätään myös tilkka punaviiniä tai hieman väkevämpää. Tämä saa lämpimästä juomasta vielä lämpimämpää ja sitä onkin oikein mainio maistella pipareiden ja joulutorttujen ohella.

Yleisesti ottaen piparin maku liitetään usein kuumiin juomiin, mutta voisi Emman (Maa- ja kotitalousnaiset) mukaan sopia myös kylmiin kermotettuihin likööreihin kuten Baileys-kermalikööriin.

Jokaiseen juhlaan kuuluu koristelu olennaisena osana. Joulunajan drinkkejä voit koristaa esimerkiksi koristelemalla lasin reunuksen jouluisen maun mukaan. Lasin reunan koristelu onnistuu siten että kastat lasin reunan munan valkuaiseen tai mehuun ja sen jälkeen sokeriin.

Jouluisen tunnelman lisäämiseksi voit kokeilla esimerkiksi kanelisokerisekoitusta tai vaikkapa erittäin hienoksi jauhettua piparkakkua. Lasin reunaan voit laittaa vaikkapa kardemummaa ja myös harkita jopa pienen piparkakun kiinnittämistä sokerikuorrutteella lasin reunaan, kuten Laura Pernod-Ricard Finlandilta ehdotti. Lämpimien juomien terästykseksi Laura ehdotti maun puolesta yrttilikööri Becherovkaa tai ABSOLUT Vaniliaa.

Aloitetaan kuitenkin alkoholittomilla drinkeillä, sillä aina on joku joka ei syystä tai toisesta voi tai halua alkoholia nauttia. Erittäin hyvänmakuiset jouluiset juomat voidaan kuitenkin terästää heitä varten joiden mielestä juomaan pitää saada hieman potkua.

Artikkelia varten saimme Emmalta Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta mainioita alkoholittomia reseptejä, joita tosin voit toki terästää myös alkoholilla. Tässä niistä muutamat jotka sopivat vaikka isommalle porukalle joulun ajan booliksi:

Kanelin makuinen omppumalja
1 litra    omenamehua
4 kpl    kanelitankoa
1,5 litraa    omenasiideriä
sitruunan mehua maun mukaan


Laita kanelitangot edellisenä päivänä maustumaan omenamehuun. Lisää siiderijuoma vasta vähän ennen tarjoilua. Juoman makua voit terävöittää sitruunanmehulla maun mukaan. Tarjoa viilennettynä.

Vinkki: tämän juoman voi tarjota myös lämmitettynä glögijuoman tapaan. 

Katajanmarjajuoma
0,5 dl    katajanmarjoja
4 dl    kiehuvaa vettä
1 litra greipinmakuista virvoitusjuomaa
jääkuutioita tai jäämurskaa

Kiehauta vesi ja kaada katajanmarjojen päälle. Anna maustua muutaman tunnin. Siivilöi marjat. Sekoita maustettu vesi ja virvoitusjuoma. Laita lasiin reilusti jäämurskaa ja kaada juoma päälle.

Vinkki: Kauniin huurteisen juoman saa laittamalla lasit hetkeksi pakastimeen ennen juoman kaatamista.


Joulunaikaan voi myös varsin hyvin nauttia yksittäisiä drinkkejä joiden tekemiseen on hieman panostettu enemmän ja otettu nimenomaan Joulu huomioon. Alla Facebookin Reseptit –ryhmän ylläpitäjän Petri Ylösen drinkkivinkki joulun odotukseen:

Joulu Special / Smooth Criminal
2 / 4 cl Vaniljavodkaa (oman maun mukaan)
2 cl Creme de Cassis likööriälasi täyteen
- Cranberry Classics, Ocean Spray karpalomehua
- päälle paksu kerros kermaa (esim. mansikan makuinen)
- ja kermaan kanelia! Ehdoton oma joulu special drinkki.

Juoma on pehmeä, joulun värinen / oloinen: pääväri punainen, ja valkoinen yläreuna, kuin tonttulakki, lisänä jouluinen maku kanelista. Kermaan voi myös lisätä hienonnettua piparkakkua tai mitä tahansa mitä omasta mielestä joulun makuun ja tuoksuun kuuluu.

Laura (Pernod-Ricard Finland) ehdotti hieman erilaista, varmasti kokeilemisen arvoista kuumaa juomaa perinteisen glögin tilalle:

Hot Dubonnet
6-8 cl Dubonnet
kuumaa vettä
1,5 cm pun. Chili paloina
tilkka sokeria
kanelitanko


”Murskaa chilit lasin pohjalle, kaada muut ainesosat päälle. Sekoita ja koristele kanelitangolla.”

Hanna Cebicin keittiöstä visioi joulunajan Hot Shotin. Hannan ohjeen mukaan kahvia voisi virittää kardemummalla ja kermavaahdon päälle voisi ripotella vaikkapa hienonnettua piparkakkua tai kanelia. Myös Irish coffee voisi joulun ajaksi muuttua Christmas coffeeksi eri mausteiden avulla. Hannan mielestä munatoti kuuluu ehdottomasti Jouluun ja joulun odotteluun:

Eggnog eli munatoti
4 dl maitoa, 2 dl kermaa, 2 munaa, 2-3 rkl sokeria, 1 tl vaniljasokeria, 2 dl viskiä, brandyä tai rommia, muskottipähkinää. 

Kuumenna kermamaito höyryäväksi. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon kuuma maito ja alkoholi. Raasta pinnalle muskottipähkinää.

Joulupöydän alkudrinkiksi voisi sopia kuohuviini jota maustetaan karpaloilla tai muulla, kuten useimmat artikkelia varten kommentteja antaneet totesivatkin.

Tunturisuden Joulusivujen ylläpitäjä totesi napakasti:
”Joulujuomistani tärkein on kahvi!  ;)  Eli en tee minkäänlaisia erikoisia joulujuomia, en myöskään nauti mitään alkoholittomia.  ;) Kuuma joulukahvi kera joulutortun, joulumusiikki - jälkiruuaksi muutama konvehti, ahh  ;)”

Erittäin hyvin sanottu. Pienillä asioilla voit luoda joulun odottelusta ja Joulustasi juuri sellaisen kuin sinä haluat. Mikäli kahvi on lähellä sydäntäsi, voit kokeilla oheista Shaker Cocktail Barin Mikan jouluisen makuista kahvia, alkoholilla tai ilman:

Christmas Coffee
Kardemummaa
Kahvia
Likööri 43
Kermaa

”Lisää keittovaiheessa kahvinpuruihin 1 tlk kardemummaa = kardemumma kahvi.
Kaada likööri totimukin pohjalle, lisää kardemumma kahvi. Pinnalle valuta varovasti lusikan avulla kevyesti vatkattu kerma.”


Oikein makoisan maistuvaa joulun odottelua ja joulua kaikille lukijoille!


Drinkkejä Joulunajan odotukseen –artikkeliin saimme kommentteja seuraavilta asiantuntevilta tahoilta:

Petriltä (Facebook-ryhmä Reseptit), jonka kysymysten pohjalta artikkeliin saatiin hyvä runko.

Lauralta (Pernod-Ricard Finland), Pernod Rickard on Suomen toiseksi suurin alkoholialan yritys joka valmistaa, maahantuo, markkinoi, myy ja jakelee noin 400 kotimaista ja kansainvälistä alkoholituotetta.

Mikalta (Shaker Cocktail Bar), SCB on Helsingin Tennispalatsissa sijaitseva baari, joka on tunnettu mainioista cocktaileistaan ja erittäin ammattitaitoisista baarimestareistaan.

Tuntsulta (Tunturisuden Joulusivut), Kaikkea maan ja taivaan väliltä Joulusta. Pelejä, keskusteluja ja hyödyllisiä linkkejä Jouluun ja Joulun odotteluun.

Emmalta ja Seijalta (Maa- ja kotitalousnaisten Keskus), Maa- ja kotitalousnaiset on valtakunnallinen neuvontajärjestö ja yksi maan suurimmista naisjärjestöistä joka tarjoaa mm kotitalousneuvontaa.

Hannalta (Cebicin keittiö), Cebicin keittiö –blogista löydät muuten todella herkullisia ruokaohjeita joka lähtöön ja toki myös  Jouluun. Hanna osallistui jo edellisen drinkkiartikkelin kommentointiin.

Tommilta (drinkit.fi), Drinkit.fi sivustolta löydät mm. baaritarvikekaupan ja drinkkejä juhlaan ja arkeen. Myös Tommilta kuultiin kommentteja jo edelliseen casinodrinkkiartikkeliin.

Online casino arvostelut

Online casino pikaopas

top 5 casino tarjoukset

1. 21 Nova Casino €3250
2. Casino Tropez €3100
3. Europa Casino €2450
4. EuroGrand Casino €1000
5. Spin Palace Casino €1000
Kaikki kasinobonukset