Helsinki - Bailaa kuin rokkistara

Helsinki - Bailaa kuin rokkistara

14 helmi 2014 | 01:41 Kirjoittanut: Helen Schmuul

CasinoTop10 on aloittanut kasinokohteiden esittelyn uudessa artikkelisarjassaan Gämblääjän Kaupunkiopas. Aloitamme kasinokohdesarjan Suomen pääkaupungista eli rokkihenkisestä Helsingistä. MadCraft-yhtyeen Tom Nuorivaara ja rokin monitoimimies Juha Sihtola toimivat paikallisina rokkioppaina.

 

Teksti: Jukka Aminoff

 

Nuorivaaran pop punkia soittava MadCraft -yhtye soitti Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa tänä vuonna. Sihtola puolestaan on toiminut useamman hevibändin solistina ja kitaristina. Hänet tunnetaan rokkipiireissä myös Hevikokkina, joka loihtii hevimetallihenkisiä ruokia. Sihtola ohjaa ja tuottaa myös musiikkivideoita.

Helsinki on Euroopan ykkösrokkikaupunki. Siitä ei ole epäilystäkään. Voit seurata Hanoi Rocksin keulahahmojen Michael Monroen ja Andy McCoyn jalanjälkiä eri paikkoihin. Rokkikaksikko on tainnut koluta jokaisen baarin ja yökerhon läpi Helsingissä eli heidän seuraaminen on erittäin helppoa. Ei muuta kuin niittivyö, hikiranneke, päähuivi, hihaton paita, kuluneet farkut, nahkarotsi ja leopardikuvioiset kengät päälle ja baanalle.

 

Sisällysluettelo

Casino Helsinki

Hard Rock Cafe Helsinki

Bar Bäkkäri

Henry’s Pub

Stefan’s Steakhouse

Mattolaituri

Viihdekeskus Flamingo

Yrjönkadun uimahalli

Karaoketaksi

CUBA!

Bar Loose

Villi Wäinö

Kaarle XII

Tavastia-klubi

Bar Mendocino

 

 Casino Helsinki - Jätä verkkarit ja KISS-naamio kotiin

 

Amerikkalainen Doug Church eli Elviksen kopio tai kaksoisveli kävi laulamassa Casino Helsingissä.

 

Casino Helsinki sijaitsee Mikonkadulla aivan Rautatientorin vieressä. Kasinon viereen pääsee helposti kaikilla julkisilla joukkoliikennevälineillä. Monopoliyrityksestä voi saada helposti nukkavierun kuvan eli yritys on jämähtänyt paikalleen turvatun markkina-aseman takia.

- Casino Helsinki on hieno paikka Suomen kokoisessa maassa, sanoo Sihtola.

Casino Helsingistä tätä ei voi sanoa eli 20 pelipöydän kasinolta löytyy ruletti, Black Jack, Oasis Poker, Texas Hold'em Bonus, Punto Banco ja pokeri ja 300 peliautomaattia. Kasinolla on jatkuvasti eri viihdetapahtumia. Kasinolla ovat esiintyneet laulaja Jenni Vartiainen, raptähti Cheek, koomikko Sami Hedberg sekä monia muita viihdetaivaan tähtiä. Kasinolla järjestetään vuosittain Rock Poker -turnaus eli kannattaa vahtia kasinon tapahtumakalenteria.

- Kasinolla on järjestetty hauskoja keikkoja, jotka osaavat matkia Las Vegasin kasinoiden antia, sanoo Sihtola.

Janoiselle ja nälkäiselle löytyy myös tarjontaa All in -baarin, Casino Piazzan, Fennia Salongin, Fennia Bar’in ja Casino Sports Bar’in kautta. Fennia Bar ja Fennia Salonki ovat hienostuneemmasta ja muodollisemmasta päästä, kunn taas All in -baari ja Casino Sports Bar edustavat epämuodollisempaa tyyliä. Casino Piazza on taas suosittu lounasravintola.

- Fennia Salongissa voi syödä korkeatasoisia á la carte -annoksia, kun taas Sports Bar tarjoilee herkullisia äijäruokia. Suosittelen ottamaan Sports Bar Beef Burgerin ja tulisia kanansiipiä, vinkkaa Sihtola, jonka suunnittelema Hevikana-hampurilainen oli viime vuonna McDonald’sin ruokalistalla.

Vaikka Suomessa on rento pukeutumistyyli niin kasino suosittelee ‘Casual but smart’ -pukeutumisohjetta. Kasinon pukeutumissäännössä kuitenkin todetaan, ettei kasinolle voi koskaan ylipukeutua eli ei muuta kuin pukeutumaan näyttävällä tavalla. Kasino muistuttaa kuitenkin, että urheiluvaatteet eivät sovellu kasinolle - edes kesäaikaan. Jätä siis ne Suomi-verkkarit ja kumisaappaat kotiin.

- KISS-yhtyeen asuissa tuskin pääsee sisälle, naurahtaa Sihtola.

 

 Hard Rock Cafe Helsinki - Tuhdit jenkkihampurilaiset

 

Hard Rock Cafe Rising - The Global Battle of the Bands villitsi Helsinkiä vuonna 2013.

 

Voiko Las Vegas -henkeä päästä lähemmäksi missään muualla kuin Aleksanterinkadun Hard Rock Cafessa? Hard Rock Cafe Las Vegasin jättimäinen Gibson Les Paul -kitara tulee vastaan melkein jokaisessa Las Vegasissa kuvatussa elokuvassa. Tämän takia Helsingissä voi päästä nauttimaan kyseisen ravintolaketjun ilmapiiristä sekä ennen kaikkea herkullisista ruoista ja juomista.

- Legendary 10 OZ. -hampurilainen ja Bloody Mary -drinkki ovat nauttimisen arvoisia. Unohtamatta Hard Rock Nachos -alkupaloja, sanoo Sihtola.  

HRC:n henkilökunta on ystävällistä ja epämuodollista. Epämuodollisuuus ei kuitenkaan tarkoita huonoa ja epätarkkaa palvelua, koska HRC:n palvelu on ollut jokaisen ruokailukerran aikana toimivaa. Kansainvälistä ilmapiiriä lisää se, että monet tarjoilijat puhuvat ainoastaan englannin kieltä. Ruokailun yhteydessä voi katsoa rokkitähtien muistotavaroita. Seinältä löytyvän KISS:n basisti Gene Simmonsin nahkasaappaat ja kitaristi Eddie Van Halenin trikoohousut.

- Hevikokin tavaroita ei ole vielä vitriineissä, mutta eihän sitä koskaan tiedä, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tuumii Sihtola.

 

 Bar Bäkkäri - Rokkikukkojen ykköspaikka

 

Onko tuo David Lee Roth vai Santa Cruzin solisti Arttu Kuosmanen?

 

Helsingin suosituin rokkiklubi Bar Bäkkäri sijaitsee Pohjois-Rautatienkadulla, joka järjestää levyjen julkistamistilaisuuksia, konserttien after party’ja, klubikonsertteja ja muita viihdetapahtumia.

- Bar Bäkkärillä on todella paljon monipuolista rokkitoimintaa, kertoo Sihtola.

Legendaariset Nightwish ja The 69 Eyes rokkiyhtyeet ovat järjestäneet klubissa levyjulkkareita. Klubilla on myös päästy katsomaan naiskauneutta, koska Miss Rock 2013 -kisa järjestettiin klubilla eli aina ei tarvitse tyytyä villien rokkiukkojen seuraan.

Bar Bäkkäri on MadCraft -yhtyeen keulahahmo Nuorivaaran suosikkiklubi, koska bändi on vetänyt siellä useita konsertteja.

- Bar Bäkkärissä on tosi siistiä vetää keikkoja ja bilettämistä varten paikka on ehdoton, ylistää Nuorivaara.

Tsekkaa Bar Bäkkärin tulevat tapahtumat ravintolan Facebook-sivuilta.

 

 Henry’s Pub - Wallu villitsee rokkikansaa torstaisin

 

Löytyykö Spinal Tap -henkeä? Kaikki halukkaat saavat 15 minuutin kuuluisuuden Wallu Valpion Helatorstai-klubilla.

 

Henry’s Pub sijaitsee Kampin vanhassa linja-autoasemassa, joka säilyi purkamiselta, kun Kampin alue uudistettiin. Henry’s Pubin kesäterassi onkin yksi Helsingin suosituimmista, koska terassi on Narinkkatorilla.

- Kesäterassilta on mukava nauttia auringosta ja katsella ihmisvilinää, sanoo Sihtola.

Henry’s Pubissa ei tarvitse pidätellä nälkää, koska baari on tunnettu tulisista kanansiivistään, jotka syödään aina käsin eli turha kysellä haarukoiden ja veitsien perään.

- Henry’s Pubin kanojen kanssa ei turhia hienostella. Siellä on rempseä meininki, sanoo Sihtola.

Rokkitoimittaja Wallu Valpio juontaa Henry’s Pubissa Helatorstai-klubia, jossa voi kuunnella tunnettuja ja uusia bändejä. Helatorstai-klubia on pidetty jo vuodesta 2007, joka kertoo klubi-illan kovasta suosiosta. Madcraft-yhtyeen Tom Nuorivaara käy klubi-illassa usein.

- Klubi-illassa on erittäin hyvä tunnelma ja hyviä esiintyjiä, jonka takia kannattaa paikalle kannattaa mennä, vinkkaa Nuorivaara.

 

 Stefan’s Steakhouse - Hyvä pihvi, hyvä punkku

 

Tarjoilija! Parasta pihviä ja punkkua kiitos!

 

Stefan’s Steakhouse on nimetty American Top Chef -kilpailun finalisti Stefan Richterin mukaan. Pihviravintola sijaitsee Korkeavuorenkadulla eli aivan Helsingin keskustassa.

- Ravintolasta saa Helsingin parhaimpia pihvejä, jotka ovat Suomesta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista, kertoo Sihtola.

Maistuisiko Waguy-härkää Kobe-tyylillä eli erikoisjalostettua pihviä hyvin ruokitusta karjasta ja ruokajuomaksi hieman punaviintä?

- Pihvit ovat erityisen mureita, jonka takia kannattaa nauttia pihveistä pikku hiljaa, neuvoo Sihtola.

 

 Mattolaituri - Basso raikaa auringonlaskun aikaan

 

Kolme kuohuvaa. Meri, samppanja ja sinä Kaivopuiston Mattolaiturilla.

 

Kaivopuiston Mattolaituri on ehdoton paikka, jos haluaa nauttia parhaista merimaisemista terassilta ja vielä perinteisiltä aurinkotuoleilta samppanjalasi kädessä. Kuumina kesäiltoina, auringonlaskun aikana, Mattolaituri antaa välimerellisen vaikutelman. Aivan kuin oltaisiin Välimeren rantakaupungissa.

- Aurinkotuolissa on mukava istua ja katsoa auringonlaskua, kertoo Sihtola.

Mattolaiturin oma DJ antaa housemusiikin basson raikaa suoraan Itämeren rannalla. DJ Axl Smith on ollut monta kertaa luukuttamassa omia miksauksiaan Mattolaiturin kuohuvien juomien ja aaltojen äärellä.

- Kun bassoraikaa auringonlaskun aikaan niin siinä on sitä kunnon kesätunnelmaa, sanoo Sihtola.

 

 Viihdekeskus Flamingo - Vantaan ruotsinlaiva

 

Viihdekeskus Flamingon kylpylä rentouttaa ennen ja jälkeen rankan illanvieton.

 

Viihdekeskus Flamingo sijaitsee lähellä Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Viihdekeskuksesta saattaa tulla mieleen Las Vegasin Flamingo-kasino. Flamingon logo näyttääkin hyvin samannäköiseltä Las Vegasin nimisukulaisen kanssa. Vierailija saa kaikki palvelut saman katon alta, joka sopii erittäin hyvin, jos säät ovat huonot.

- Flamingosta tulee mieleen ruotsinlaiva, josta ei tarvitse lainkaan poistua ulos, sanoo Sihtola.

Flamingo sijaitsee Jumbo-kauppakeskuksen yhteydessä. Viihdekeskuksessa on ravintoloita, kylpylä, hotelli, kauppoja, elokuvateatteri, yökerho, hohtokeilaus, hohtogolf, RAY:n Potti, fitnessklubi ja monia muita palveluja.

- Flamingon paras puoli on sen monipuolisuus, koska siellä voi tehdä melkein mitä vain, sanoo Sihtola.

 

 Yrjönkadun uimahalli - Naku-uintia ydinkeskustassa

 

Tämänkö takia Yrjönkadun uimahallissa on naisilla ja miehillä omat uintivuorot? Vitsi. Kyseessä on kuva Teflon Brothersin Seksikkäin jäbä -musiikkivideolta. Vai tietävätkö he jotain enemmän kuin muut?

 

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Yrjönkadun uimahalli oli pitkään Suomen ainoa uimahalli. Vuonna 1928 rakennetun uimahallin arkkitehtuuri on näyttävä, jonka takia kannattaa käydä uimassa.

- Ei tule heti ensimmäisenä mieleen toista yhtä hienoa sisäuimahallia Suomessa, sanoo Sihtola.

Uimahallissa on edelleen naisten ja miesten omat uintivuorot eli katso vuorot tarkkaan, jotta lippukassalla ei tule pettymystä. Uintivuoron aikana saa uida ilman uima-asua tai uima-asun kanssa. Teflon Brothersin, Stigg Doggin ja Meiju SuvaksenSeksikkäin jäbä -musiikkivideo kuvattiin Yrjönkadun uimahallissa.

- Kyllä siellä on aivan normaalit uintivuorot eli uimahallissa ei sinällään tapahdu mitään poikkeavaa, mutta on käymisen arvoinen paikka, kertoo Sihtola.

 

 

Karaoketaksi - Älä anna bileiden sammua

 

Petri Nygårdin Selvä Päivä on yksi nykypäivän suosituimmista bailukappaleista.

 

 "Hei tyttö, lauletaan viisuu. Viina pukee sua ja yleensä riisuu. Turha mua on syyttää. Nyt loppu juominen ja aletaan ryyppää!", lauloi räppäri Petri Nygård kappaleella Selvä Päivä.

Liikkuminen paikasta toiseen ei pidä olla tylsää. Helsingissä on saatavilla karaoketaxi ja karaokebusseja, jotka eivät anna juhlien mennä poikki, vaan matkustamisen aikana voi jatkaa juhlatahdissa. Karaokeajoneuvojen yhteystietoja kannattaa katsoa suoraan netistä.

- Karaoketaksi on aivan mainio, koska juhlafiilis ei tosiaan pääse laskemaan karaokelaulun aikana. Laulaminen oikeastaan nostattaa tunnelmaa entisestään, sanoo Sihtola.

Karaoketaksin voit tilata Helsingissä mm. seuraavista osotteista:

Karaoketaxi.fi

 

 

 CUBA! - Vallankumous drinksu kerrallaan

 

CUBA! järjesti leikkimieliset hiihtokilpailut kesäisessä Helsingissä.

 

Helsingin paras latinoklubi CUBA! sijaitsee Erottajankadulla. Klubilla voi notkua baaritiskillä nauttien CUBA!:n makoisia drinkkejä. Voit myös vetäistä näyttävän lattaritanssiesityksen diskolattialla. Näyttäväkin tanssiesitys voi muuttua kankeaksi esitykseksi, jos lavalle astelee vuosikymmeniä salsaa harjoitellut pariskunta. Siinä tilanteessa kunnon mojito on enemmän kuin tarpeeseen. Tico! Tico!

- CUBA! on viihteellinen paikka, jossa drinkkien nimet ovat hauskasti muotoiltuja. Klubilla on tosiaan rento latinotunnelma, kertoo Sihtola.

 

 Bar Loose - Rokkimimmit roustaa skebaa

 

Barbe-Q-Barbies -yhtye grillaamassa Bar Loosen esiintymislavaa.

 

Annankadulla sijaiseva Bar Loose on yksi pitkäaikaisimmista rokkibaareista Helsingissä. Annankadun baari täyttää jo pian viisi vuotta. Sitä ennen baari sijaitsi Fredrikinkadulla eli yhtä katukorttelia kauempana. Loosessa voi myös syödä ja ennen kaikkea kuunnella rokkimusiikkia joko livenä tai sitten jukeboxin kautta.

- Loose on jo lähes rokki-instituutio Helsingissä ja parantaa tasoaan vuosittain, sanoo Sihtola.

Loosen seinillä on paljon aidoilla allekirjoituksilla varustettuja valokuvia rokkitähdistä, jotka ovat jopa saattaneet käydä viettämässä pientä jälkihikeä heti livekonsertin jälkeen. Real Wild Child -kappaleen esittäjä Iggy Popin kuva roikkuu Loosen seinällä.

- Loosessa näkyy vanhat hyvät perinteet ja rokkistarojen kuvat seinillä tuovat hyvän ripauksen muistoja takaisin, sanoo Sihtola.

 

 Villi Wäinö - Suomirockia, salmaria ja saunomista

 

Hyppää saunasta suoraan tanssilavan eteen. Näin voi tehdä Villi Wäinössä.

 

Kalevankadun Villi Wäinö -olutbaarissa pääsee oikein kunnon suomirokkitunnelmaan. Tämä on paikka, jossa salmiakkikossu ja tervasnapsit kuluvat kuin Sisu Autoa ajavan rekkamiehen auton renkaat. Samalla kannattaa tutustua hieman tuntemattomiin olutmerkkeihin.

- Kannattaa ilman muuta maistella hieman tuntemattomia olutmerkkejä. Baarimikot osaavat tarjota sellaisia oluita, jotka sopivat omaan makuun, sanoo Sihtola.

Villi Wäinössä on kuuluisa Musta Sauna, jonka voi vuokrata omaan yksityiskäyttöön. Tämä on paras tapa aloittaa illanvietto eli saunomalla Helsingin sydämessä.

- Mustasta Saunasta tulee mieleen savusauna, joka vaan parantaa Suomirock-tunnelmaa, sanoo Sihtola.

 

 Kaarle XII - Kuolematon diskokuningas

 

Kasarmikadun diskolinnassa pääsee myös pelipöytien ääreen.

 

Kasarmikadun Kaarle XII on Helsingin diskokuningas, joka on ollut samalla paikalla useiden sukupolvien ajan. Kyseessä on siis Helsingin yökerhoelämän todellinen kruunun jalokivi. Yökerhosta löytyy muutama RAY:n pelipöytä. Väki ottaa ennen kaikkea kaiken ilon irti Kallen baareista ja diskosta. Kalle on tunnettu joskus villistä menostaan. Livekeikkojen aikana on tanssittu pöydillä, jotka ovet menneet lopulta rikki.

- Kaarle XII:ssa on vanhan ajan diskopatinaa, mutta asiakkaat ovat nuorekkaita. Välillä meno on aika villiä, sanoo Sihtola.

 

 Tavastia-klubi - Rokkikeikkojen pyhättö

 

Rokkiystävyyttä yli yhtyerajojen. Glam metal -yhtye Reckless Love’n solisti Olli Herman esiintymässä Tavastia-klubilla. The 69 Eyes’in Jussi 69 soittaa taustalla rumpuja.

 

Helsingin rokkiskenessä Tavastia-klubi on ohittamaton. Vuonna 1970 perustettu rokkiklubi on viihdyttänyt rokkikansaa jo päälle 40 vuoden ajan. Tavastia tarjoaa konsertteja pitkin viikkoa eli harvoin on iltaa jolloin Tavastialla ei olisi jotain menoa. Klubin sijainti on mainio, koska klubi sijaitsee vastapäätä Kampin keskusta eli klubin lähettyviltä löytyy paljon menoa.

- Tavastia on juuri sopivan kokoinen konserttipaikaksi eli tarpeeksi iso, mutta samaan aikaan riitävän pieni, jotta meno on korkealla katossa, kertoo Nuorivaara.

Tavastia-klubin tulevat tapahtumat ja lipunmyynti löytyvät osoitteesta www.tavastiaklubi.fi.

 

 Bar Mendocino - Monday madness

 

Rentoa ja groovyä menoa Bar Mendocinossa.

 

Bruce SpringsteeninGlory Days -kappale kuvastaa Bar Mendocinon musiikkimakua ja henkeä. Kyseessä on pieni ja tunnelmallinen baari, joka tarjoilee rentoa ja groovyä menoa. Baarissa soi pääasiassa bluesia, kantria, soulia, western swingiä, rokkia ja tex-mexiä. Baarissa on välillä live-esiintyjiä. Jos on esiintymishaluja niin voit hypätä suoraan lavalle kitara kädessä ja ryhtyä soittamaan sekä laulamaan Mendo Monday -tapahtumassa. Näin on useasti käynyt ja yleisö hurrannut. Bar Mendocino sijaitsee Eerikinkadulla eli pitkä saada hieman yöpurtavaa Eerikin Pippuri -kebabravintolasta.

 

- Mendocino on mukava pieni paikka, jonka takia tunnelma nousee helposti korkealle. Baarissa on olohuonemainen ja kotoinen tunnelma, jonka vuoksi siellä kannattaa käydä, neuvoo Sihtola.