Jokerit sai poliisihallitukselta muhkean uhkasakon NordicBet-yhteistyöstä

09 helmi 2015 | 01:23 Kirjoittanut: Aminoff, Jukka

Ei ole nähtävästi kuukautta ilman jonkinlaista Jokerit-NordicBet-uutisointia. Viime viikolla DJ Amanda Harkimon NordicBet-matka Venäjälle koki ikävän takaiskun. Loppuviikosta tuli taas ilmoitus, että Jokerit on saanut 100 000 euron uhkasakon koskien NordicBet-yhteistyötä.

Jokereiden toimitusjohtaja Jukka Korhonen myönsi Iltalehdelle, että Jokerit on saanut uhkasakon poliisilta. Jokereiden ja NordicBetin yhteistyön katsotaan olevan arpajaislain vastaista. 

 

- Päätös on tehty ja tiedoksi annettu, Poliisihallituksen arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho vahvisti Ilta-Sanomille.

 

Poliisihallitus ryhtyi tutkimaan sponsorointikuviota, kun yhteistyösopimus vahvistettiin viime kesänä.

 

- Emme saaneet Jokerien ja NordicBetin välistä sopimusta koskaan nähtäväksi. Kävimme Jokerien kanssa aiheesta kirjeenvaihtoa ja Jokerit myös palkkasi asianajajan vastaamaan puolestaan, Laiho kertoi Ilta-Sanomille.

 

Laiho korostaa, että ongelma peliyhtiöiden kanssa on samanlainen muuallakin kuin Suomessa. Syyttävä sormi osoittaa Maltalle, jossa valtaosa peliyhtiöistä pitää majaansa ja saa toimilupansa.

 

- Malta on ottanut heille kuulumattoman toimivallan. He puhuvat esimerkiksi EU-lisensseistä, joita ei ole olemassakaan. Siellä ei aseteta mitään rajoja. Maltan viranomaiset ovat tehneet virkavallankaappauksen. Peliyhtiöt rikkovat kaikkien niiden maiden, joihin he tuputtavat pelitarjontaa, lakeja, sanoi Laiho Ilta-Sanomille

 

Jokereiden NordicBet-yhteistyö näkyy ainoastaan KHL:n vieraspeliottelujen aikana, mutta tämäkään ei ole suoraa, koska Jokereiden vieraspelipaitoja ei koristele NordicBetin logo, vaan ‘No Logo’. 

 

JUKKA AMINOFF

Jokereiden lakimies Kim Kyntölä totesi Urheiluruudulle, ettei sponsorointiyhteistyö riko arpajaislakia.  

 

- Kun markkinointiyhteistyö ei millään tavalla tapahdu tai kohdistu Suomeen, niin sen pitäisi olla linjassa arpajaislain kanssa, eikä rikkoa sitä. Poliisihallituksella on kovin tarkoitushakuinen ja laaja tulkinta tästä asiasta. Olemme päätöksen kanssa eri mieltä, Kyntölä kertoo Yle Urheilulle.

 

Uhkasakko ei kosketa ainoastaan Jokereita, vaan poliisihallitus on lähestynyt myös kahdeksaa SM-liigajoukkuetta, jotka ovat osallistuneet. Champions Hockey League’en. Kyntölän mukaan poliisi lähestyi jo kesäkuussa Jokereita, mutta lähetti tiedustelupyynnöt seuran fanipostiin. Jokerit antoi elokuussa poliisille selvityksen ja vastasi kysymyksiin.

 

- Elokuussa tuli myös julkisuuteen, että opetusministeriöstä asetettiin selvitysmies Harri Syväsalmi tutkimaan asiaa. Jokereissa oltiin melko perustellusti sitä mieltä, etteivät ministeriöt voi Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa asettaa virkamiehiä tutkimaan tällaisia sopimuksia. Se on poliisiviranomaisten asia. Matkan varrella selvisi, että poliisi ja Syväsalmi ovat tiiviissä yhteistyössä vieneet asiaa eteenpäin. Siinä mielessä ei ole yllättävää, että lopullinen ratkaisu oli tämä, totesi Kyntölä Yle Urheilulle

 

Lähteet: Ilta-Sanomat, YLE Urheilu, Iltalehti

 

Kommentti: Ahneutta vai epätoivoa?

 

Veikkauksella, RAY:lla ja Fintotolla on Suomessa arpajaislain mukaan yksinoikeus- ja monopoliasema rahapeleihin. Nettikasinoiden ilmestyttyä markkinoille nämä valtionmonopoliyhtiöt ovat olleet vaikeuksissa siinä mielessä, että rahapelaajat ovat saaneet itselleen laajemman rahapelivalikoiman. 

 

Suomen rahapelimonopolit saavat nauttia erityisasemasta kansainvälisessä vertailussa, koska Suomen rahapelilainsäädäntö on erittäin vapaata, kun mietitään, että rahapelejä on saatavilla kioskeissa, ruokakaupoissa, kahviloissa, ravintoloissa ja baareissa. Monissa maissa rahapelien tarjonta on rajoitettu pelisaleihin ja nettiin. Suomalaiset keikkuvat maailman rahapelitilastojen kärjessä siinä, että kuinka paljon satsataan vuosittain erilaisiin rahapeleihin. Kyseessä ei ole nähtävästi tarkoitus vähentää suomalaisten rahapelaamista, vaan suojella suurta markkina-asemaa, joka ei näytä tähtäävän vastuullisen rahapelaamisen tarjoamiseen. Vaikka rahaa kierrätetään yhditysavustuksiin niin monopolien tehtävänä on takoa voitollista liiketoimintaa.  

 

Suomen rahapelimonopolit porskuttavat kuitenkin eteenpäin muhkeiden liikevaihtojen kera eli kansainväliset nettirahapeliyhtiöt eivät lähimainkaan uhkaa näiden valtionmonopolien markkina-asemaa. Monopoliyhtiöiden täytyy kuitenkin kilpailla kilpailukykyisten tuotteiden kanssa eli laiskat kissanpäivät ovat ohi näissä monopoliyhtiöissä, joka saattaa olla suurin motiivi NordicBet-tapauksen kohdalla. Monopolit ovat alistuneet kansainväliselle kilpailulle ja vaativille kuluttajille, jotka etsivät itselleen parhaimmat rahapeliedut. 

 

 

 

Toimitus
Lisätietoja Aminoff, Jukka

Toimittaja