Kultaralli löysi voittajansa

12 marras 2012 | 00:52 Kirjoittanut: Casinotop10

Maanantai voi pahimmillaan olla melkoisen masentava viikonpäivä. Ei edes ajattelutapa, että nyt eletään tiistaiaattoa käännä, suupieliä ylöspäin. Eräällä pelaajalla ei välttämättä kuitenkaan edes naama riitä hymylle, sillä pelitilille on tänä aamuna rasahtanut 1,2 miljoonaa dollaria Gold Rally –pelin progressiivisesta jättipotista.

Siinä on varmasti mennyt aamupuurot väärään kurkkuun, jos pelaaja on pelannut kyseistä kolikkopeliä samalla aikavyöhykkeellä missä me elelemme. Edellisen kerran potti laukesi kaksi ja puoli kuukautta sitten, tuolloin summana oli reilut 300 000 dollaria. Nyt potti oli siis ehtinyt kasvaa nelinkertaiseksi ja potti aloitti välittömästi kasvamisen kohti uusia ulottuvuuksia.

Playtechin parhaaksi potiksi siirtyi näin ollen Beach Life, joka raksuttaa tällä hetkellä n. 600 000 dollarin nurkilla. Kakkosena tulee Marvel Ultimate Power, jossa on lähes 400 000 dollaria tarjolla. Myös viisi muuta pottia tarjoaa pelaajille varsin herkullisia, yli 100 000 dollarin potteja.

Mega Moolah paisuu kuin pullataikina

Microgamingin Mega Moolah miljoonapotti on viikon aikana jälleen kasvattanut reippaasti lukemiaan. Nyt taulussa on jo lukemat 5,35 miljoonaa dollaria, joten siinä olisi jo mukavasti rahaa joulushoppailuun ehkäpä usealle vuodelle.

Mega Moolahin varjossa kasvavat Major Millions ja King Cashalot –potit ovat nekin jo yli 300 000 ja näiden vanavedessä tulee myös Roulette Royale, joka sekin on 300 000 dollarin tuntumassa.

Kypsiä potteja, kokeile ainakin näitä!

Se on varsin hyvin tiedossa, että potti voi laueta milloin tahansa ja kenelle tahansa. Poteista pidetään kuitenkin tarkkoja tilastoja ja niiden keskiarvoinen osumaväli on varsin hyvin pelaajilla tiedossa. Tälle viikolle voisi antaa vinkiksi sen, että pelaa ainakin Microgamingin Mega Moolahia, Treasure Nile –pottia ja Poker Ridea. Playtechin puolelta ”kypsiä” potteja ovat ainakin Megaball ja Diamond Valley. Ja sitten ei muuta kuin poimimaan.