MadCraftin Nuorivaara: Keikkaa pukkaa

MadCraftin Nuorivaara: Keikkaa pukkaa

09 tammi 2015 | 01:53 Kirjoittanut: Aminoff, Jukka

MadCraft-yhtyeen energinen solisti Tom Nuorivaara paljastaa tulevan biisin nimen ja kertoo vuoden 2014 kuulumiset. Vuosi 2014 oli MadCraftille huikea menestystarina sekä vuosi 2015 näyttää erittäin hyvältä.

MadCraft-yhtye nousi koko kansan tietoisuuteen vuoden 2014 Uuden Musiikin Kilpailun eli tuttavallisesti UMK:n kautta, joka toimii Suomen Euroviisu-karsintana. MadCraft oli kyllä sitä ennen jo tunnettu ja kokenut bändi, mutta musiikkikilpailu toimi mojovana ponnahduslautana ison maailman keskuuteen.

- Saimme UMK-kilpailusta selvästi uutta nostetta. Suosiossa tuli tietenkin kisan aikana selvä piikki ylöspäin ja fanikuntamme kasvoi merkittävästi. Suosiomme ei kuitenkaan lopahtanut tähdenlennoksi, hehkuttaa Nuorivaara muikeana.

Kuvassa: MadCraft tykittämässä Provinssirockissa kesällä 2014.

MadCraft soittaa iloista pop-punkia, joka ihastuttaa kaikkia sukupuolia ja -polvia. Vuoden 2014 Provinssirockissa yhtye sijoitettiin punk- ja hiphop-lavalle, joka osoittautui onnekkaaksi sijoituspaikaksi.

- Oli aivan mieletöntä päästä soittamaan legendaarisessa Provinssirockissa, jossa ovat esiintyneet lähes kaikki merkittävät suomalais- ja kv-artistit. Punk- ja hiphop-lavalla oli paras tunnelma koko festivaalialueella, koska väkeä riitti koko ajan bailaamaan musiikin tahdissa. Teimme vielä The Knobin kanssa coverbiisin RobininFronside Olliesta Provinssin SAKKOKORNER -TV-ohjelmaan, muistelee Nuorivaara.

Kuvassa: MadCraftin rumpali Otto Uotila myötähäpeilee Frontside Ollie -yhteiscoverin aikana Provinssin Sakkokornerissa.

"Ansaittua pahennusta"

Rokkikeikat ovat tunnettuja, kulttimaineessa olevien rokkikukkojen muistelmissa, villistä seksistä, tajuntaa sekoittavista huumeista, runsaasta alkoholinkäytöstä ja sekavasta yleiskäyttäytymisestä. Ozzy Osbourne nuolemassa likaista ja kosteaa asfalttia; Rod Stewartin bändin heiveröinen keikkalava romahti ja vei bändin mennessään; epäonnistuneet stage divingit ovat vieneet yleispäivystykseen; solistia ei ole näkynyt koko keikan aikana, jonka takia yleisö on buuannut railakkaasti.

- Keikoilla on toki aina hauskaa, mutta meno on kuitenkin rauhoittunut vuosien mittaan. Saattaa olla artisteja, jotka aiheuttavat ansaittua pahennusta käytöksellään. Näistä saamme varmasti lukea heidän muistelmissaan, hekottaa Nuorivaara.

Kuvassa: MadCraft veti keikan putkeen TubeCON-tapahtumassa.

Keikka rekan katolla keskellä Helsinkiä

MadCraftin keikat jatkuivat Provinssista TubeCON-tapahtumaan, joka palkitsee vuoden parhaimmat YouTube-käyttäjät. Nettivideot ovat nykyään rankassa kulutuksessa, koska sieltä on noussut sellaisia ilmiöitä kuin 2 Girls 1 Cup ja Kahen Kilon Siika. Tämän hetken kuuluisin YouTube-julkkis on Sara “Smoukahontas” Forsberg, jonka innokas kielitaiteilu huomattiin jopa rapakon takana. YouTube on noussut lähes kansallislajiksi Suomessa, koska ihmiset kokoontuvat röhnöttämään viikonloppuisin YouTuben äärelle katsomaan viihdyttäviä videoita sekä kittaamaan terästettyjä juomia.

- TubeCON-tapahtuma on jäänyt kaikista parhaiten mieleen, koska vedimme keikan 5 000 katsojalle. Saimme kutsun soittamaan, koska bändin YouTube-kanava huomattiin järjestäjien toimesta. Pääkanavamme on ehtinyt keräämään muhkeat 1,4 miljoonaa katsojaa. YouTube on loistava kanava bändillemme, koska näin voimme pitää yhteyttä faneihimme ja kertoa keikkaelämästämme. Teemme itse kaikki videot, kertoo Nuorivaara.

Syksyllä MadCraft pääsi soittamaan Microsoftin Xbox One -pelikonsolin julkistamistilaisuuteen Kauppakeskus Kampin vieressä sijaitsevalla Narinkkatorilla. Runsaan määrän artisteja kerännyt tapahtuma kesti koko päivän. MadCraft pääsi esiintymään varsin erikoisessa paikassa.

- Xbox Onen julkkareissa oli esiintymässä Mikael Gabriel, Musta Barbaari, ja monia muita. Esiinnyimme rekan katon päällä, jonne oli rakennettu oma erikoislava, joka oli tosi siisti kokemus. Yleisöä oli mukavasti paikan päällä. Saimme tapahtumasta mukaan upouudet pelikonsolit. Rumpalimme Otto Uotila onkin kehaissut, että GTA 5:sta saa mainioita ajovinkkejä keikkabussin ajamista varten, nauraa Nuorivaara sarkastisesti.

Kuvassa: Soittamassa 10 000 partiolaiselle MadCraftin ilosanomaa.

Lankutimme Lontoon metrossa - saimme suurnaurut

Lontoo on tunnettu svengaavana suurkaupunkina, jossa musiikki raikaa tauotta. Kaupungissa käy soittamassa lähes koko ajan maailmanluokan artisteja. Isosta-Britanniasta on noussut runsas määrä tunnettuja artisteja ja bändejä kuten The Beatles, The Rolling Stones, Queen, David Bowie, Elton John, Rita Ora, Jessie J, Adele ja monia muita. MadCraft kävi tekemässä konsertin lontoolaisessa hotellissa ja monille saattaa tulla mieleen, että kuinka huonosti villissä Itä-Lontoossa sijaitsevalle hotellihuoneelle kävikään.

- Esiinnyimme Aloft London Excel -hotellin baarissa, jossa järjestetään runsaasti keikkoja. Keikka meni mainiosti, mutta emme onneksi riehaantuneet niin paljon, että olisimme tuhonneet hotellihuoneemme brittirokkareiden tapaan. Aiheutimme kyllä naurua ja aplodeja lankuttamalla Lontoon metron autowalkilla, muistelee Nuorivaara.

Lontoo on tunnettu myös kasinokulttuuristaan, vaikka näin ei heti välttämättä tule mieleen. Lontoosta löytyy runsaasti James Bond -tason kasinoita, joissa voi kulkea smokki päällä, pelata rulettia sekä nauttia maittavia drinkkejä.

- CasinoTop10:n Suomen toimittaja päätti viedä meidät ilta-aikaan muutamaan lontoolaiseen kasinoon. Täytyy kyllä sanoa, että kasinot olivat todellisia viihdekeskuksia, joissa on hienoja pelisaleja, esiintymispaikkoja, ravintoloita ja baareja. Lontoon kasinot ovat vierailemisen arvoisia, huikkaa Nuorivaara.

MadCraftin innokkaat fanit odottavat jo vesi kielellä uusia musiikkikappaleita heidän suosikkiyhtyeeltään. Viimeisin single, Never Had The Guts, julkaistiin viime kesänä. Musiikkivideo tehtiin yhteistyössä The Wolverines -jenkkifutisjoukkueen kanssa. IltaSanomat sai yksinoikeuden musiikkivideon ensiesittämiseen, joka kertoo bändin laajasta suosiosta.

- Suosiomme ei ole kuitenkaan vielä niin korkealla, että naiset heittäisivät pikkuhousuja lavalle tai villeimmät fanit yrittäisivät tulla väkisin kotiin sisään. Keikan jälkeen käymme tervehtimässä fanejamme lähes aina. Joskus meidän täytyy poistua paikalta takaoven kautta, koska muuten jäisimme tunneiksi jakamaan nimikirjoituksia. Uutta musiikkia on suunnitteilla koko ajan. Please Return My Heart tulee olemaan MadCraftin seuraava biisi, joka julkaistaan heti alkuvuoden aikana. Tulemme tekemään uudelle kappaleelle myös musiikkivideon, paljastaa Nuorivaara.

MadCraft - Never Had The Guts (2014)

 

JUKKA AMINOFF

Toimitus
Lisätietoja Aminoff, Jukka

Toimittaja