Uuden Musiikin Kilpailun Madcraft kerää suosiota - nettisivut kaatuivat!

20 tammi 2014 | 11:03 Kirjoittanut: Casinotop10

Iloista ja menevää pop-punkia soittava helsinkiläinen Madcraft-yhtye kerää yleisön suosiota Uuden Musiikin Kilpailusta saadun menestyksen kautta. Yhtye pääsi Uuden Musiikin Kilpailussa eli UMK 2014:ssa semifinaaliin viime lauantain karsinnoissa. Shining Bright -musiikkikappaleen esittäneen Madcraftin nettisivut kaatuivat, koska kävijävirrat nousivat liian suuriksi.

Teksti: Jukka Aminoff

- Semifinaaliin pääsy oli upea saavutus ja haluamme erityisesti kiittää meitä äänestäneitä yleisöäänestäjiä ja tuomareita, toteaa Madcraftin solisti ja kitaristi Tom Nuorivaara CasinoTop10:lle. 

Madcraft on erittäin monipuolinen ja nykyaikainen bändi, koska bändin jäsenillä on osaamista muiltakin aloilta. 

- Rumpalimme Otto Uotila tekee grafiikat logoihin ja levykansiin. Kitaristi Juho Rinne tekee musiikkivideomme. Basisti Jesse Mäläskä toimii managerinamme. Itse taas hoidan musiikin tuotannon ja äänittämisen, kertoo Nuorivaara. 

Digitaalinen ympäristö on helpottanut musiikin tuottamista, jakelua ja markkinointia eli bändit voivat julkaista musiikkiaan suoraan Spotifyhyn, YouTubeen, iTunesiin ja muihin palveluihin. 

- Omavaraisuudestamme on pelkkää hyötyä. Olemme kehittyneet reippaasti lähtötasostamme eri asioiden suhteen, toteaa Nuorivaara. 

Musiikin sanoittaminen ja säveltäminen kuuluu jokaisen yhtyeen perustyöhön, mutta jokainen bändi sanoittaa ja säveltää omalla tyylillään.

- Teemme musiikkia erittäin hyvässä yhteisymmärryksessä ja hengessä. Kaikki antavat oman panoksensa musiikintekoon, joka on hyvä asia, sanoo Nuorivaara. 

Musiikkiteollisuus on siirtynyt hyvin pitkälle julkaisemaan yksittäisiä sinkkubiisejä kuin albumeja. 

- Osa-aikaisina muusikkoina haluamme panostaa sinkkuihin, joiden päälle tuotamme aina musiikkivideon. Näin me voimme panostaa siihen, että saamme julkistettua laadukasta musiikkia säännölliseen tahtiin, toteaa Nuorivaara. 

Madcraft on soittanut lähes 200 konserttia, toiminut lämmittelijänä Jackass-tähti Bam Margeralle sekä esiintynyt Englannissa ja Norjassa. 

- Teimme kolmen kaupungin kiertueen Englannissa Lontooseen, Bournemouthiin ja Hastingsiin. Oli hienoa huomata Lontoon konsertissa, että yleisössä oli faneja, jotka tulivat varta vasten kuuntelemaan meidän esitystä vaikka emme ole mitenkään erityisesti mainostaneet Englannin suuntaan, sanoo Nuorivaara tyytyväisenä. 

Jokaisella bändillä on usein stereotyyppisiä kuuntelijoita, joiden avulla voidaan kuvailla, että keihin musiikki vetoaa. 

- Meillä on ollut eniten konsertteja Helsingissä, jonka vuoksi fanimme ovat enimmäkseen 15-30-vuotiaita, jotka ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta, mutta olemme saaneet faneja myös yritysjuhlien pukumiehistä aina päiväkerholaisiin. 

Nuorivaara nostaa blink 182:n, New Found Gloryn ja All Time Low’n esikuvikseen. 

- Kyseiset bändit ovat lengendoja pop punk -genressä, mutta olen kaikkiruokainen musiikin suhteen eli vaikutteita tulee myös metallimusiikista aina dubsteppiin, kertoo Nuorivaara. 

Iloiset ja menevät yhtyeet saattavat olla useille suomalaisille harvinaista herkkua, koska suomalaista musiikkia pidetään hieman synkkänä. 

- Pidämme iloisesta, värikkäästä ja rennosta musiikista, joka välittyy konserteissa kuuntelijoihimme. Olemme saavuttaneet päämäärämme, kun ihmiset lähtevät konserteistamme hymyissä suin, sanoo Nuorivaara. 

Jokaisella esiintyjällä on myös oma hittibiisi, josta fanit tunnistavat kyseisen bändin tai artistin. 

- All I Want Is You -musiikkikappale on ehdottomasti se, josta fanimme muistaa meidät, kertoo Nuorivaara. 

UMK 2014 nostaa uusia artisteja ja bändejä esiin ja julkisuuden avulla voidaan saada lisänostetta uralle. 

- Olemme saaneet konserttitilauksia Helsingin ulkopuolelta, joka on erittäin hieno asia, koska olemme esiintyneet suurimmaksi osaksi Helsingissä, kertoo Nuorivaara CasinoTop10:lle. 

 Kuuntele Madcraftin Shining Bright UMK 2014 -kilpailukappale: