Videopokerin historia

Videopokerin historia on pidempi kuin miltä saattaa vaikuttaa. Pokeria on pelattu sen nykyisessä muodossaan 1800 luvulta lähtien, ja myös videopokerin edelläkävijöitä on ollut. Näin videopokeri sai alkunsa.
Video Poker History
Keksijät Sittman ja Pitt loivat ensimmäisen pelikoneen, joka muistutti videopokeriautomaattia, vuonna 1891 Brooklynissä, New Yorkissa. Vaikka videota ei tietenkään vielä ollut, kone muodosti pokerikäsiä umpimähkään.
Koneessa ei ollut automaattista maksujärjestelmää suuren numeroyhdistelmämäärän vuoksi. Järjestelmän ylläpitäjän, tavallisesti baarin, jossa kone oli, velvollisuutena oli maksaa pelaajille. Kone toimi samalla tavoin kuin hedelmäpeli-automaatti. Pelaajat vetivät vivusta, ja rummut tuottivat pokerikäden liikkeessä.
Videopokeri 1900‑luvulla
1970‑luvulla tietotekniikka oli riittävän kehittynyttä, jotta todellisia videopokeriautomaatteja voitiin valmistaa ja markkinoida. Vuonna 1979 SIRCOMA, International Game Technologyn (IGT) edeltäjä, loi draw‑pokeripelin, jota alkoi ilmestyä kasinoihin. Peleistä tuli heti suosittuja, ja niihin alettiin sisällyttää erilaisia draw‑pokerimuunnoksia (villeine kortteineen).
Videopokeri nykyään
Sitä mukaa, kun tekniikka on parantunut, ovat myös videopokeriautomaatit kehittyneet, ja ne ovat yhä vain yhtä suosittuja. Lisäksi videopokeri on siististi siirtynyt online‑kasinopeliksi, jolle on muodostunut huomattava kannattajajoukko. Monissa videopokeriautomaateissa on nykyään myös progressiivinen jättipotti, johon kertyy rahaa monista yhteen liitetyistä automaateista. Usein niihin kerääntyy massiivinen palkintopotti videopokerin pelaajien tavoiteltavaksi.